PÄIHDESAIRAUDET MEITÄ JOKAISTA LÄHELLÄ – TUULETUSTA ASENTEISIIN

30.03. 2015

Oulussa päihdeasiat ovat puhututtaneet mediassa ja näkyvät katukuvassa yhä selvemmin. Yhdistyksissä päihdetyötä tekevät kohtaavat säännöllisesti asiakkaita ja heidän omaisiaan, jotka yhä useammin kertovat huoltaan päihdepalveluiden saamisen vaikeudesta, matalan kynnyksen paikkojen puuttumisesta, järjestelmän hitaudesta ja toimimattomuudesta ja läheisten saaman tuen vähyydestä.

Näin siitä huolimatta, että 27 % suomalaisista kokee omilla vanhemmillaan olleen alkoholiongelmia, miehistä 6 % ja naisista 21 % kokee oman kumppanin kärsivän alkoholiongelmista ja 14 % suomalaisista ilmaisee huoltaan omasta päihteidenkäytöstään.Ehyt ry:n mukaan vuodessa on 2 miljoonaa sairauspoissaoloa töistä alkoholin vuoksi. Kyse on kansanterveysongelmasta, sillä n. 1, 7 miljoonalla suomalaisella on alkoholiongelmainen läheinen tai omainen. Lasten kokemuksia päihdeperheessä kasvamisesta avaa ainutlaatuisella tavalla laaja Lasinen lapsuus -hanke.

Asenteilla ja tiedon tasolla on suuri merkitys sekä päätöksenteossa että päihdetyössä ja hoidossa. Päihdekentällä on mm. toivottu mahdollisuutta saada asiakas tarvittaessa pakkohoitoon. Tällä hetkellä päihderiippuvaisen käytös voi jatkua ympäristölle ja itselle vaarallisena ja uhkaavana pitkään ilman, että viranomaiset voivat siihen millään tavoin puuttua. Sairauden tunnustamattomuus vaikuttaa moneen eri vaiheeseen hoidossa kuten mahdollistavaan hoitokulttuuriin, ihmisten epäeettiseen kohteluun eri hoito- ja viranomaisjärjestelmissä, vääriin diagnooseihin ja kalliisiin hoitoratkaisuihin, ennenaikaisiin kuolemiin ja huostaanottoihin.

Päihdepalveluiden pienet resurssit ovat johtaneet siihen, että hoito ja kuntoutus ovat yhä enemmän lyhytkestoista katkaisuhoitoa sekä pelkkää lääke-, korvaus- ja ylläpitohoitoa ilman muuta tukevaa hoitoa tai jatkokuntoutusta. Asiakkaat kokevat turhauttavana myös sen, että hoitotapaamisten välit voivat resurssien puutteessa venyä kohtuuttoman pitkiksi. Tyypillistä on myös se, että kuntoutusprosessien tavoitteena on usein ennemminkin kohtuukäyttö kuin raittius. Tämä on todettu mm. korvaushoidon vaikuttavuutta vertailevassa seurantatutkimuksessa.

Palvelutarjottimemme ollessa liian kapea, ei päihteistä kokonaan vieroittavia hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksia ole juuri niitä tarvitseville riittävästi tarjolla. Päihdehuoltomme kaipaa kipeästi monipuolisuutta sekä vuoropuhelua palveluntarjoajien välille, jotta asiakkaiden etu toteutuisi. Pohjoismaisia eroja vertailevia selvityksiä ja tutkimuksia läpi käymällä voi todeta, että saavutetut tulokset päihdehuollossa näyttäisivät perustuvan laadukkaaksi tutkimuksissa todettuihin hoitomuotoihin ja -menetelmiin, itsenäiseen palvelualaan, riittäviin resursseihin sekä valtionohjaukseen.

Oulu käyttää päihdepalveluihin muita Suomen suurimpia kaupunkeja huomattavasti vähemmän resursseja. Tämä käy ilmi myös kuuden suurimman kaupungin päihdehuollon palvelujen ja kustannusten vertailussa vuodelta 2014. Lastensuojelun tilastoista löytyy luvut huostaanotoista, avohuollon sijoituksista sekä siitä, kuinka paljon Oulussa on kuntoutettu perheitä ennaltaehkäisevän työn muotona. Tämä luku on hyvin pieni suhteessa sijoituksiin. Tilastoissa on myös tiedot päihdehuollon avo- ja laitoskuntoutuksesta, joista mm. korvaushoidon määrät ovat Oulussa olleet kasvussa.

Päihderiippuvuudesta tulee kuntoutuspalveluista puhuttaessa muistaa se, että kyseessä on vakava sairaus, josta toipuminen on pitkä ja monipuolista tukea vaativa prosessi. Tämän vuoksi motivoinnilla ja vertaistuella jokaisen hoitokontaktin syntyessä olisi suuri merkitys toipumisprosessin jatkumisen kannalta.
Päihdejärjestöjen ja -yhdistysten rooli ennaltaehkäisevän ja korjaavan työn tekijöinä on yhteiskunnassamme merkittävä.

Kuntien ollessa kasvavien taloudellisten paineiden alla on järjestöjä ja yhdistyksiä myös tarvittu yhä enemmän kuntapalveluiden rinnalle kohtaamaan tuen tarpeessa olevia ihmisiä ja takaamaan ihmisten avun saantia. Järjestökentällä on matalan kynnyksen tuki- ja neuvontatyön kautta suora yhteys asiakkaisiin, jolloin tilanteet ja haasteet tulevat järjestötyöntekijöiden tietoon nopeasti.

Vasta 2012 Mielenterveysneuvosto laajeni kattamaan myös päihdeasiat ja muutti nimensä mielenterveys- ja päihdeneuvostoksi. Vuoden 2014 neuvosto laajeni entisestään päihdetoimijoilla ja nopeasti selvisi, että päihdejärjestöjen yhteistyöverkostot olivat puutteelliset ja ettei päihdejärjestöjä oltu riittävästi kuultu palveluiden järjestäjien toimesta. Tämän vuoksi mielenterveys- ja päihdeneuvosto tukee omalta osaltaan sitä, että myös päihdejärjestöt saavat toimivat verkostot ja äänensä kuuluviin ja hedelmällinen yhteistyö eri tahojen kanssa voi alkaa.

Tanja Tiainen, FM
Mielenterveys- ja päihdeneuvoston puheenjohtaja
Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n aluepäällikkö

Tiina Törmä, KT
Mielenterveys- ja päihdeneuvoston jäsen
RiipOmat ry, hallituksen pj

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista